lauantai 21. syyskuuta 2013

GEENIMUUNNELTU RUOKA VAKAVA TERVEYSRISKI!

Responsible Technology, ote Jeffrey M. Smithin kirjasta ”Geeniruletti”
Vuonna 2009 Yhdysvaltojen ympäristön ja lääketieteen akatemia (AAEM) antoi lausunnon geenimuunneltujen elintarvikkeiden turvallisuudesta: “Useat eläinkokeet osoittavat geenimuunneltujen (GM) elintarvikkeiden aiheuttavan vakavia terveysriskejä, mm. hedelmättömyyttä, immuniteettihäiriöitä, solujen vanhentumista, insuliinituotannon häiriöitä ja muutoksia sisäelimissä ja ruoansulatusjärjestelmässä. AAEM on ohjeistanut lääkäreitä kehottamaan ihmisiä välttämään geenimuunneltuja elintarvikkeita.



Ehdotan, että perusteellinen geenimuunnellun ruoan pitkäaikainen testaus aloitetaan ensimmäisenä Eduskunnan ruokalassa. Ehkä hyvällä tsägällä solumuutokset saavat aikaan parlamentaarisen ja kollektiivisen älynväläyksen tuohon mutaatiolaumaan. 

Jo vuodesta 1996 on ihmisille syötetty geenimuunneltuja ruoka-aineita useissa teollisesti tuotetuissa ruoissa. Miksi elintarvikevirastot eivät suojele kansalaisia paremmin? Syynä on usein painostus ylemmältä taholta, Yhdysvalloissa jopa Valkoisesta Talosta asti. Vuonna 1992 Yhdysvaltojen elintarvikevirasto (FDA) totesi, että GM –ruoat eivät juuri poikkea tavanomaisista ruoista, eivätkä näin aiheuta ihmisille vaaraa, eikä tarkempiin tutkimuksiin ole tarvetta. Myöhemmin julki tulleiden asiakirjojen mukaan tätä päätöstä ajoi Valkoisen Talon neuvonantaja ja elintarvikeviraston elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Michael Taylor, suuren biotekniikkayrityksen Monsanton entinen lakimies ja sittemmin sen varapääjohtaja.

Todellisuudessa FDA:n tutkijat olivat toistuvasti varoitelleet GM –elintarvikkeiden ennalta arvaamattomista sivuvaikutuksista, kuten mahdollisista allergioista, uusista sairauksista, aineenvaihduntaongelmista ja ravintoarvoista. He vaativat kattavia turvallisuustutkimuksia, mutta heitä ei kuunneltu. Nykyään samat yritykset, jotka aiemmin salasivat biokemiallisten tuotteidensa vaarallisuuden, ovat päättämässä ovatko heidän GM –elintarvikkeensa turvallisia. Teollisuus rahoittaa tutkimukset, joista he voivat konsultoida elintarvikeviraston kanssa halutessaan. Raportointipakkoa ei ole, joten kyseessä on naurettava kulissi.
Geenimuunneltujen viljojen, kuten soija, maissi, puuvilla ja rypsi, DNA:han on pakotettu vieraita geenejä. Vieraat geenit ovat mm. bakteereista ja viruksista, joita ei aiemmin ole luonnostaan ollut ihmisen ruokavaliossa.

Geneettinen muuntelu tuo vieraita geenejä luonnollisten lajien välisten rajojen yli. Kyseessä on raaka tekniikka, joka on hyvin kaukana luonnonmukaisesta evoluutiosta ja jalostuksesta. Laboratorio-oloissa eristetty geeni lisätään suoraan soluihin tai siirretään bakteerien mukana solun DNA:han. Muunnettu solu kloonataan kasviin, jossa muunnetut solut aiheuttavat muutoksia koko kasvin DNA:ssa. Yksittäinen geeni voi muokata kasvin luonnollisia geenejä korvaamalla, tuhoamalla tai aktivoimalla ja sammuttamalla niitä ja siten muuttamalla odottamattomasti kasvin ominaisuuksia. Jopa itse kloonattu vieras geeni voi prosessissa vioittua tai muuntua ja aiheuttaa allergiaa tai sairauksia aiheuttavien proteiinien muodostumista.

Markkinoilla olevat GM –elintarvikkeet
Tällä hetkellä merkittäviä geenimuunneltuja kasveja ovat soija, maissi, rypsi, puuvilla ja sokerijuurikas, joihin on siirretty kasvimyrkkyjen vastustuskykyä lisääviä bakteereita sekä hawaijilainen papaija sekä kesäkurpitsa ja keltainen kesäkurpitsa, joita on muunneltu kestämään kasviviruksia. Kun GM –kasvit on saatu sietämään paremmin kasvimyrkkyjä, voidaan niitä käyttää paljon enemmän, ja siten niitä myös kertyy huomattavan paljon enemmän kuluttajan elimistöön. Geenimuunnelluista maissista ja puuvillasta löytyy myös siirretty hyönteismyrkyn geeni, joka on peräisin luonnollisesta Bt –maabakteerista bacillus thuringiensis, jota muunneltu kasvi tuottaa joka solussaan. Bt –maissi ja –puuvilla tuottavat siis itsessään hyönteismyrkkyä ja näitä edustaa koko GM –sadosta 19 %. GM –sadosta 68 % on vastustuskykyisiä kasvimyrkyille ja näistä 13 % myös tuottaa Bt –hyönteismyrkkyä.



Todisteet GMO:n haitallisuudesta kasaantuvat
GM –soija aiheuttaa allergioita, joista osaa ei ole aiemmin edes havaittu. Englannissa huomattiin GM –soijan kauppoihin tulon jälkeen soija-allergioiden kaksinkertaistuneen. PRIK-testillä (ihon ärsytys allergeeneilla) havaittiin joidenkin reagoivan GM –soijaan  mutta ei luonnolliseen soijaan. Siitä on löydetty uusi allergeeni, jota ei luonnollisessa soijassa ole. Keitettynä GM –soija sisältää jopa seitsenkertaisen määrän soijan allergeeneja.
Bt –maissi ja –puuvilla aiheuttavat allergian tapaisia yliherkkyysreaktioita samalla tavoin kuin Bt –hyönteismyrkyn ruiskutuksista.

Biotekniikan yritykset väittävät, ettei Bt –geeni ole ihmisille haitallinen, koska sen luonnollista muotoa on käytetty peltoruiskutuksissa jo pitkään. Todellisuudessa ruiskutuksista on aiheutunut paljon allergian tyyppisiä reaktioita pelloilla ja ruiskutuksissa työskennelleille ja nykyään myös Bt –viljaa käsitteleville. Samanlaisia immuunivasteen reaktioita ja jopa sisäelimien vaurioita on aiheutunut Bt –maissia syötetyille rotille ja hiirille. Bt –bakteerin pitoisuudet ovat kasveissa tuhatkertaisia ja myrkyllisempiä kuin ruiskutuksissa käytetyssä luonnonmukaisessa versiossa.

Geenimuunnellut elintarvikkeet eivät läpäise allergiatestejä, sillä niiden muunnelluilla proteiineilla on allergisoivia ominaisuuksia. Maailman terveysjärjestö suosittelee GM –elintarvikkeille seulontatarkastuksien käytäntöä allergian aiheuttajien varalta, mutta toistaiseksi ainakaan GM –soija, –maissi ja –papaija eivät läpäisisi testejä. Geenimuunnellut elintarvikkeet voivat myös aiheuttaa allergioita muille ruoka-aineille. Hiirikokeissa on havaittu GM –soijan vähentävän radikaalisti ruoansulatuksen entsyymejä, mikä voisi ihmisessäkin aiheuttaa yliherkkyyttä ja allergioita muille ruoka-aineille. Bt –hyönteismyrkky aiheutti hiirillä immuunireaktioita aiemmin turvallisiin ruokiin. Markkinoille hyväksyttyjen ja allergiatestattujen GM –herneiden syöttäminen hiirille aiheutti niillä reaktioita muita ruokia kohtaan.

GM –elintarvikkeet aiheuttavat lukuisia ongelmia sisäelimissä ja sukusoluissa. Lukuisissa kokeissa geenimuunnelluilla ruoka-aineilla ruokituilla hiirillä ja rotilla on havaittu selviä muutoksia ja vaurioita sisäelimissä, kuten maksan vaurioita ja koon muutoksia, ruoansulatusjärjestelmän pintasolukossa syöpään viittaavaa kasvua, sukuelimien muutoksia ja hedelmättömyyttä sekä imeväiskuolleisuuden merkittävä nousu. Pidempään ruokituilla hiirillä poikueet pienenivät ja poikaset olivat pienempiä ja kuolleisuus oli paljon korkeampi. Hamsterit menettivät lisääntymiskyvyn kokonaan yleensä kolmanteen sukupolveen mennessä. Bt –maissi ja –puuvilla on aiheuttanut karjalle tuhansia kuolemia Intiassa ja steriiliyttä Yhdysvalloissa sekä karjan ja siipikarjan kuolemia Euroopassa ja Aasiassa. Filippiineillä viisi kylää sairasteli läheisen pellon Bt –maissin pölyttäessä siitepölyä.



Muunneltu geeni säilyy aktiivisena kehossa. Eläinkokeissa on todettu GM –ruoan geenien aiheuttavan vakavia muutoksia elimissä, mutta jostain syystä ihmiskokeita ei ole katsottu tarpeelliseksi. Ainoa julkaistu tutkimustulos GM –ruoan vaikutuksista ihmiseen oli GM –soijan geenin siirtyminen ruoansulatuksen bakteereihin ja sen toiminnan jatkuminen kehossa. On siis mahdollista, että osa GM –ruoan geeneistä jää vaikuttamaan kehoon. Antibioottiset geenit saattavat lisätä ihmisissä antibiooteille vastustuskykyisiä tauteja. Hyönteismyrkkyjä valmistavat geenit saattavat siirtyä ihmisen elimistöön ja alkaa valmistaa myrkkyä kehon sisällä. Eläinkokeet ovat jo todistaneet geenimuunneltujen ruokien toimivan tavallisesta poikkeavalla tavalla ja geenien siirtymisen eläimen kehoon, jopa sikiöön asti.

Geenimuunneltu lisäravinne aiheutti tappavan epidemian. 1980 –luvulla Yhdysvalloissa levisi tavallisen aminohappolisäravinteen L -tryptofaanin geenimuunneltu versio, joka aiheutti lähes sata kuolemaa ja arviolta 5000 – 10 000 ihmisen sairastumisen ja vammautumisen. Alkuperältään japanilainen aminohappovalmiste oli johdettu geenimuunnellusta bakteerista ja sen jäljille kesti vuosia päästä, ennen kuin se vedettiin pois markkinoilta. 

Epidemian aiheuttaja oli vähällä jäädä kokonaan huomiotta, mutta koska EMS-taudin oireet olivat erikoiset, ilmenivät nopeasti ja merkittävällä tavalla, oli se mahdollista tunnistaa. Markkinoilla olevien GM –elintarvikkeiden ja muiden valmisteiden ihmisille aiheuttamia vaivoja ja vaaroja ei ole mikään virasto valvomassa, eikä kukaan ole aloittanut laajoja ihmiskokeita tai pitkäkestoisia eläinkokeita niiden turvallisuuden varmistamiseksi. Suuri osa niiden aiheuttamista sairauksista voi hukkua ihmisten tavallisten vaivojen sekaan. Suuret biotekniikan yritykset pelaavat suurta geenirulettia ihmiskunnan terveydellä ja tulevaisuudella omaksi hyödykseen.

Euroopan Unioni on päättänyt, ettei yksittäinen jäsenvaltio voi kieltää geenimuunneltujen ruokien viljelyä ja tuottamista, mutta valmisteissa tulee mainita, jos valmiste sisältää yli 0,9 % geenimuunneltuja ainesosia. Asiasta käydään keskustelua, mutta Yhdysvalloissa yleinen mielipide ei ole vielä kääntynyt kovin GM –vastaiseksi, muusta maailmasta puhumattakaan. Jokaisen kannattaa miettiä, mitä kaikkea monikansallisten yritysten elintarvikkeet voivat sisältää. Suomessa ei geenimuunneltuja elintarvikkeita ole kovin paljoa tarjolla, mutta pienikin määrä saattaa olla juuri se vaarallinen. Suosikaa GM –vapaata ruokaa ja suosikaa kotimaisia ja luonnollisia raaka-aineita!

Alkuperäinen artikkeli lähteineen:
http://responsibletechnology.org/health-risks

On monia hyviä syitä, miksi geenimuokatut organismit (GMO) tulisi merkitä tuotteisiin lakisääteisesti. Kuitenkin yritysjuristit ovat pystyneet hyvin tehokkaasti estämään kaikkien GMO-merkintöjä vaatineiden lakialoitteiden hyväksymisen. Kansa on aatteen puolella, mutta poliitikot ovat mukana vain vaaleihin asti ja kääntävät sitten kelkkansa takaisin tukemaan yritysmaailman ideologiaa, joka estää kuluttajia koskaan saamasta selville, mitä heidän ruoassaan on. Lännessä tuollaisten lakien voimaan tulo on hyvin epätodennäköistä. 



Eikö olekin mukavaa, kun luomme uutta...

Ainakin 21 maata ja Euroopan Unioni on ottanut käyttöön jonkin asteiset pakolliset merkinnät, mutta EU:n ja Yhdysvaltojen ruokateollisuus on kaksi täysin eri asiaa. Yhdysvaltojen elintarvikevirasto FDA vaatii nykyisellään GMO-ruokien merkitsemistä, jos niiden ravintosisältö on merkittävästi erilainen, jos ruoassa on odottamaton allergeeni (esim. pähkinäproteiini soijatuotteessa) tai jos ruoassa on sallitut rajat ylittäviä toksiineja.

Vaikka tieteellisiä tutkimuksia GMO-ruoista onkin, niin ne eivät juuri tee eroa GMO-ruokien ja tavallisten ravintoarvoista. GMO-ruoissa tiedetään myös olevan allergeeneja, mutta FDA ei niistä juuri välitä. Nyt kun Ympäristönsuojeluvirasto EPA on sallinut Monsanton glyfosaatti-kasvimyrkyn jopa 60-kertaa yli sallittujen toksisten rajojen rypsikasveille, soijalle, auringonkukalle, pellavalle ja maapähkinälle, on se käytännössä lupa ruiskuttaa useimpia GMO-kasveja yli sallittujen rajojen.

Virastojen tutkijoille se on yhdentekevää eivätkä he näe eroa, ei siksi ettei sitä olisi, vaan siksi että he kieltäytyvät tunnustamasta sitä.
Monsanton mukaan ”GM-ruokia ei ole tarpeen testata. Niin kauan kuin muunneltu proteiini on turvallinen, ruoka geenimuokatuista sadoista on käytännössä samanarvoista eikä voi aiheuttaa terveysriskejä.” 

FDA luopui kaikista turvatesteistä vuonna 1996 ennen näiden satojen kaupallista hyväksyntää. Ainoastaan vapaaehtoiset tutkimukset ovat enää tarpeen, eikä FDA halua edes nähdä tuloksia, eikä niitä varmasti ole tarpeen julkaista. Muistattehan vuonna 1996, kun näitä ensimmäisiä satoja kaupallistettiin, FDA:n tutkijat ennustivat näiden siirtogeenisten viljelytuotteiden voivan aiheuttaa vaikeasti havaittavia sivuvaikutuksia, allergeeneja, toksiineja, ravitsemuksellisia vaikutuksia, jopa uusia sairauksia.

Jos sattuu asumaan jossain muussa kuin yhdessä noin kymmenestä maasta, joissa on kielletty merkitsemättömien GMO-tuotteiden myynti, syö todennäköisesti tietämättään joka päivä jotain GMO-tuotetta. On lähes mahdotonta välttää geenimanipuloituja tuotteita, mutta sivistämällä itseään näistä asioista voi vaikuttaa suuresti GMO:lle altistumiseensa.

Vaikka kuluttajilla on oikeus tietää, mitä heidän ruoassaan on (etenkin tuotteissa, joiden terveellisyydessä tai ympäristötekijöissä on noussut esiin kyseenalaisia seikkoja), on olemassa 7 syytä, miksi niitä ei tulla merkitsemään tuotteisiin:

Pakolliset merkinnät auttaisivat kuluttajia tunnistamaan ja välttämään tuotteita, jotka ovat terveydelle haitallisia. Tämä johtaisi laajenevaan tietouteen ja kohdistettuihin kampanjoihin ruokateollisuuden tunnetuimpia ja menestyneimpiä tuotemerkkejä vastaan. Menestystuotteiden kysyntä romahtaisi kuluttajien tietoisuuden lisääntyessä.

Useat ihmiset haluavat välttää eläinten syöntiä joko uskonnollisista tai eettisistä syistä. Yhä useampia GMO-tuotteita manipuloidaan hyönteisten DNA:lla ja muiden eläinten DNA:n tutkiminen on yleistymässä. Suositut tuotteet kokisivat näidenkin ihmisten puolelta massiivista negatiivisen julkisuuden kampanjointia. Myös siirtogeenisten eläinten ja viljelykasvien käyttäminen joutuisi tulilinjalle.

 Suuri osa ihmisistä pitäisi GMO-merkintää varoituksena terveydelle haitallisista vaikutuksista, kuten sivuvaikutukset, allergeenit, toksiinit, ravitsemukselliset vaikutukset ja uudet sairaudet. Vaikka FDA ei tunnusta näitä haittavaikutuksia, siirtäisi pakollinen tuotemerkintä päätöksenteon takaisin kuluttajille, joista merkittävästi suurempi osa pitää GMO-tuotteita terveydelle haitallisena kuin hyödyllisenä. FDA:n kontrollin ohittaminen tulisi siis laskemaan tuotteiden kysyntää.

Yksittäisten kuluttajien lisäksi suuri osa jälleenmyyjistä tekee myös päätöksiä kuluttajien puolesta valitessaan tuotteita hyllyilleen. Pakollinen GMO-merkintä tulisi hyvin todennäköisesti vaikuttamaan monen ketjun tuotevalikoimaan, sillä he seuraisivat omaa näkemystään kuluttajien mielipiteistä, joka on GMO-vastainen. Tuotevalikoimasta tulisi poistumaan merkittävä osa GMO-tuotteista.



Ei muuta kuin valitsemaan...

GMO-tuotteita välttävät kuluttajat joutuvat nykyään asioimaan pitkälti tunnetuilla luomutiloilla ja luomutuotteita myyvissä liikkeissä. GMO-merkintöjen tullessa pakollisiksi suuri osa näistä kuluttajista palaisi tavallisten tuotteiden ostajiksi tietäessään, etteivät ne enää sisällä GMO:ta. Tämä merkitsisi suuria menetyksiä luomutuottajille, joista monella on ostajanaan myös suuria brändejä.

Jos GMO-tuotteita ruvettaisiin erottelemaan tavallisista, aiheuttaisi se massiivisia lisäkustannuksia jokaiseen tuotantoportaaseen, paljon enemmän kuin vain ylimääräinen muste ja paperi tuotteen merkitsemiseen. Joka vaiheeseen pitäisi lisätä valvontaa ja pitää tavallinen raaka-aine erillään GMO-raaka-aineista. Lisäinvestoinnit eivät kuitenkaan maksaisi itseään takaisin, sillä suuri osa GMO-tavarasta jäisi kuitenkin seisomaan hyllyille. Siksi ruokateollisuus ei ole valmis ottamaan tätä suunnatonta askelta.

GMO-tuotteiden merkitseminen on noussut kynnyskysymykseksi, jonka jälkimainingeissa nousisi esiin muita tärkeitä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä, jotka asettaisivat FDA:n uskottavuuden kyseenalaiseksi. Pitäisikö kansan saada päättää juomaveden fluorista tai rokotuksista? Tätä kontrollia maailman kartellit eivät ole valmiita luovuttamaan.

Mikä on ratkaisu ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa?
Ne jotka eivät ole vieläkään ymmärtäneet, että hallituksen virastot eivät puolusta kansan terveyttä ja hyvinvointia, eivät ole kuunnelleet tarpeeksi. Meidän täytyy ottaa täydellinen kontrolli pois hallitukselta ja palauttaa se kansan käsiin.

Sisällön analysointi käsittää ruoan testaamisen vieraiden DNA:n ja proteiinien osalta. Nykyisellään vastaavaa menetelmää käytetään laboratorioissa ruokien vitamiinipitoisuuksien testaamiseen. Ympäri maailmaa keskustellaan vastaavan teknologian käyttöönotosta GMO-aineiden havaitsemiseksi.

Muuntogeenien yleistyessä kaupallisissa viljelykasveissa myös eri muuntogeenien havaitsemiseen käytettävä teknologia kehittyy ja muuttuu tehokkaammaksi, jopa kannettavaksi teknologiaksi. Ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa kuluttajat kykenevät suorittamaan älypuhelimella tai kannettava laitteella testin paikan päällä ruoan sisällölle, ympäristömyrkyille, GMO:lle ja vieraille aineille.

”Moderni biologian tutkimus sallii jo laboratoriovarusteiden liittämisen tietokonesiruihin paljastamaan DNA-jaksojen biologisen informaation”, kertoi biotekniikan asiantuntija tri Marek Banaszewski. ”Ohjelmoidut bioinformaation algoritmit auttavat muuntogeenien ja muiden DNA:n toiminnallisten elementtien tunnistamisessa, mikä mahdollistaa GMO-ruokien todentamisen paikan päällä reaaliajassa.” Lab on a Chip-julkaisussa ryhmä esitteli tekniikkaa, jolla tunnistettiin immuunijärjestelmän proteiini, mutta kenno voidaan valmistella mitä tahansa biologista molekyyliä tai solua varten. Tutkijat ovat parantelemassa tuotantoprosessia iPhonea varten suunniteltuun telakkaan ja ovat jo aloittaneet suunnittelemaan telakkaa Android-puhelimia varten. Heidän tavoitteenaan on saada telakat markkinoille ensi vuodeksi.

Muita kehitteillä olevia kannettavia laitteita on esimerkiksi kemiluminesenssin ilmaisimet, jotka havaitsevat entsyymin katalysoiman reaktion emittoimaa valoa. Nukleiinihappoja havaitsevissa laitteissa kohteen DNA:han liittyvä biotiini mahdollistaa kemiluminesenssin havaitsemisen. Ei-radioaktiivisen DNA:n havaitsemiseen suunniteltu laitteisto pystyy tunnistamaan muuntogeenisten kasvien yksittäisiä kopiogeenejä, mikä tekee niistä sopivia GMO:n havaitsemiseen.

Alkuperäinen artikkeli: 
http://preventdisease.com/news/13/081513_7-Reasons-Why-Genetically-Modified-Foods-Will-Never-Be-Labeled.shtml

3 kommenttia:

  1. En tajunnut mitään tuon loppupään selityksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on tarkoituskin. Pitkillä liurgioilla väsytetään kuuntelija ja siinä vaiheessa on aivan sama, mitä suuhunsa pistää.

      Poista